06.09.2010
 
Päävalikko
Etusivu
Pääkirjoitus
Muoti - Fashion
Kauneus - Beauty
Henkilöt - People
Viihde-Entertainment
Lifestyle

Extrat
Kilpailut
Yhteistyössä
Linkit
Etsi

Kirjautuminen
Käyttäjätunnus

Salasana

Muista minut
->Salasana unohtunut?
->Rekisteröidy

Etusivu arrow Lifestyle arrow Matkailu - Tourism arrow Matkalla Intiaan

Matkalla Intiaan PDF Tulosta Sähköposti

Goa on länsimaalaisten turistien suosima lomakohde. Jos kaipaat uusia kokemuksia ja elämyksiä, on tämä entinen Portugalin siirtomaa täydellinen valinta. Goalla kohtaavat huumaava intialainen eksotiikka ja itämaisten elämäntapojen yksinkertaisuus. 

ImageLyhyttä välilaskua lukuun ottamatta takana on lähes kymmenen tunnin lentomatka Helsingistä Goaan.  Etelä-Goan lentokentältä Pohjois-Goan Calanguten kylään on bussilla matkaa vielä puolitoista tuntia. Sitten pääsen suihkuun ja vaihtamaan vaatteet...oi autuutta. Lämpötilan vaihdos Helsingin 2°C:sta Lounais-Intian 32°C:een on nimittäin melkoinen muutos vaikka tilanteeseen onkin varauduttu vaihtamalla jo lentokoneessa villapaita T-paitaan.
                     
Opas varustaa meidät vesipulloilla heti turistibussin liikkeelle lähdettyä ja varoittaa vaanivasta nestehukasta. Tämän torjumiseksi vesipulloa tulee kantaa mukana koko ajan. Intiassa on vasta aamuvarhainen, mutta meidän suomalaisten sisäinen kello näyttää aamukolmea jouluaattona. Olemme valvoneet melkein kokonaisen vuorokauden. Lentokoneessa unta ei saanut tilan puutteen vuoksi ja bussimatkalla Goan kuoppaiset tiet pitävät tuskin edes penkillä. Tästä siis alkaa loputtomien elämysten keräily…

Silmät ristissä koitan seurata bussin ikkunasta ohi kiitävää maisemaa ja sisäistää oppaan särisevään mikrofoniin laukomia ohjeita. Matka tuntuu loputtoman pitkältä, mutta viimein olemme perillä hotellilla.  Äkkiä huoneeseen suihkuun ja nukkumaan.
Suihkun toimintaan saattaminen on itsessään jo elämys. Vesi ei puske paineella suihkusuuttimesta ja lämmin vesi on vain unelma. Kylmän suihkun jälkeen olen kuitenkin jo niin väsynyt, ettei sängyn kova ja muhkurainen patja tai litteän epämiellyttävä tyyny estä untani millään tavalla.

Maassa maan tavalla

Iltapäivällä matkatoimiston tervetuliaistilaisuudessa meitä ”valaistaan” kaikista eri kulttuurielämyksistä, joihin tulemme vääjäämättä lomamme aikana törmäämään. Samalla selviää kylmän suihkun salaisuus: vessassa suihkun vieressä on katkaisija, joka napsautetaan päälle ja generaattori lämmittää veden käyttöä varten. Opas varoittaa myös jatkuvista koko kaupungin laajuisista sähkökatkoksista ja kehoittaa kantamaan taskulamppua mukana aina pimeän tultua. Energian kulutus kun on tässä yli miljardin ihmisen maassa valtava. Varsinkin nyt joulun ja uuden vuoden aikaan sähkökatkoksia on odotettavissa normaaliakin enemmän koko Intiassa koristavien jouluvalojen ansiosta. Opas varoittaa myös paikallisesta liikenteestä, joka on kaikkea muuta kuin looginen näin länsimaalaisen silmin. Yksinään liikenteen vasemmanpuolisuus on jo tarpeeksi hämmentävää, mutta kun siihen lisätään kaikki muut liikennettä vaikeuttavat elementit, on hermoja raastava paketti valmis. Jatkuva huumaava autotorvien tööttäily saa ihmisen hermoraunioksi. Intiassa autolla töötätään jos halutaan ohittaa edellä ajava kulkuneuvo, ajetaan oman kotitalon, kotitemppelin, sukulaisen riisiviljelmän, kaverin tai työnantajan talon ohi. Jos ei mikään edellä mainituista olosuhteista kuitenkaan käy toteen ja tööttisormea kolottaa, voidaan torvea soittaa ihan vaan tavan vuoksikin. Pääasia on, että torvet soivat jatkuvasti ja kaikkialla. Opas muistuttaa myös taksien veloittamista taksoista jotka on sovittava aina ennen taksiin astumista. Jos hintaa ei sovita etukäteen, voi kuski vaatia takseille tyypillisen mitättömän korvauksen sijaan lyhyestäkin matkasta Suomen hintatasoon verrattavan summan. Jos ei siis halua jäädä puoleksi tunniksi taksimatkan päätteeksi neuvottelemaan hinnasta, on syytä muistaa sopia summa ennen pirssiin istahtamista...

Menu ála India

Tietoa tulee kerralla niin paljon, että katson parhaaksi vain kuunnella oppaan esityksen kohteliaasti loppuun ja lähteä sitten itse tutkimaan asioiden laitaa.  
Intialaisesta ruuasta pääsen nauttimaan heti tervetuliaistilaisuuden jälkeen läheisessä ravintolassa. Ruoka-annosten nimet eivät sano mitään, joten päätän kaikkiruokaisena laittaa silmät kiinni ja sormen summamutikassa johonkin kohtaan eteeni kiikutettua ruokalistaa. Alkupalaksi saan kirkkaan, intialaisille tyypillisellä tikka masala -mausteella maustetun, vihanneskeiton ja jonkinlaisia pieniä, mausta päätellen kalasta valmistettuja, litteitä pullia jotka on todennäköisesti paistettu korppujauhon tapaisessa. Kyytipojaksi kyseisille littapullille saan voimakkaan makuista löysähköä paputahnaa. Maukasta! Pääruoka koostuu friteeratusta tofusta, erilailla valmistetuista vihanneksista ja tilaamastani valkosipuliriisistä. Riisi kuuluu jokaisen intialaisen päivittäiseen ruokavalioon. Se on halpaa, jopa paikallisen hintapolitiikan mukaan ja teidenvarsia hallitsevatkin suuret riisiviljelmät menitpä sitten melkein minne tahansa. Paikallinen leipä ”naan” kuuluu erottomasti intialaiseen ruokakulttuuriin, joten tilaan palanpainikkeeksi myös valkosipulilla ja juustolla höystetyn naanin. Leipä tuodaan pienessä korissa kangaslautasliinan päälle aseteltuna. Suomen rieskaa ulkonäöltään muistuttava naan maistuu taivaalliselta sekin. Jälkiruoaksi tilaan kaksi palloa vaniljajäätelöä. Ruokajuomana toimii litra vettä ja 0,6 litran pullo paikallista Kingfisher olutta. Lieneekö tämä Goan oma olut saanut nimensä kingfish kalasta jota Goalla syödään paljon. Viimein maha hyvää ruokaa pullollaan tilaan laskun. En tiedä mitä odottaa vaikka tiedänkin hintojen olevan minimaaliset Suomen hintatasoon verrattuna. Lopulta äärettömän ystävällinen ja aurinkoinen tarjoilija tuo laskun, joka on vajaat 400 rupiaa (vajaat 8 euroa)! Jee, täällähän tuntee itsensä TOSI rikkaaksi, kun hintataso on näin alhainen. Ei silti kyllä käy kateeksi täkäläistä väestöä. Esim. tietyöläisen 8 tunnin päiväpalkka on naisilla 75 rupiaa ja miehillä 100 rupiaa. Ja kyseiset tienrakennukset ja muut tietyöt tehdään kaikki ruumiillisen voiman turvin, koska kaivinkoneita tai muita työkoneita ei ole. Kuopat kaivetaan maahan käsin, tiilet ja painavat katukivet nostetaan hauisvoimin… Ja HUOM! nyt puhutaan Goasta joka on Intian rikkain maakunta.

Rupia-rallia markkinoilla

ImageSeuraavana päivänä käyn katsastamassa läheisen kaupungin, Mapusan, kuutena viikonpäivänä toteutettavat markkinat. Markkina-alue on laaja ja vieriviereen ”pykättyjen” kojujen myyjät koittavat kilvan houkutella ihmisiä omien myyntiartikkeleidensa äärelle. Suurella osalla myyjistä on tyttö tai kaksi apunaan. Nämä lapset juoksentelevat taukoamatta turistien joukossa ja penäävät näitä peräänantamattomasti katsomaan omaa kojuaan. Markkinoilta löytää mitä tahansa tuoreesta kalasta ja hedelmistä elektroniikkaan. Myös arvostettu, perheyrityksenä toimiva, räätäliliike yli 3000 kangasvaihtoehtonsa kanssa sijaitsee tällä markkina-alueella. Kyseinen räätäli on tunnettu ja pidetty niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Ajaudun itsekin sisään liikkeeseen tutkimaan kangasvaihtoehtoja ja päätän teettää itselleni samalla paidan. Värin valitseminen osoittautuu ennalta-arvaamattoman vaikeaksi laajan väri- ja materiaalivaihtoehtojen seasta. Päädyn syvän turkoosiin raakasilkkiin. Hihaton paita valitsemastani kankaasta maksaa 600 rupiaa. Räätäli ottaa mitat ja sanoo paidan oleva sovitusvalmis seuraavana päivänä. Kiitos! Huomenna tavataan.

Muutaman päivän rantalöhöilyn jälkeen päätän ryhdistäytyä ja lähteä jälleen ihmisten ilmoille  harrastamaan naisille ominaista urheilulajia -shoppailua. Suuntaan, viikoittain hippien kunniaksi järjestettäville markkinoille, Anjunaan. 50-60  -luvulla hipit valtasivat Anjunan ranta-alueen ja kokoontuivat sinne viettämään aikaa hengenheimolaistensa kanssa. Juhlimisen jälkeen rahat olivat lopussa mutta kotiin oli kuitenkin vietävä tältä ”kauppareissulta” joitain tuliaisia.  Kauppavaluuttaa oli kehitettävä lisää ja niinpä hipit päätyivät kaupittelemaan omia vaatekappaleitaan ja kantamiaan korujaan jokusen lantin toivossa.

Nykyään kyseiset markkinat koostuvat tavallisista torimyyjistä. Täten Anjunan hippimarkkinat ovatkin täysin turisteille suunnatut ja kaupan ovat täsmälleen samat tuotteet kuin Mapusassakin. Tämä kiireinen markkinahumu on kuitenkin kokemisen arvoinen. Ja sitä paitsi hillittömän tinkimisen tuloksena löytyy joka markkinoilta jotain mieluista. Itselleni ostin mustat, ohuet puuvillahousut, joiden lahkeissa on kaunis käsinkirjailtu ornamentti. Loistavaa! Näillä kelpaa pimeän tullen lähteä ravintolaan syömään eikä tarvitse olla koko ajan hätistämässä hyttysiä paljaiden säärten ympäriltä. Ennen käyttöä marketeilta ostetut tuotteet kannattaa kuitenkin pestä, sillä ne ovat hyvin todennäköisesti punaisen, hienon hiekan ’kyllästämät’. Hotellihuoneeseen päästyäni laitan housut kuumaan pulveriveteen likoamaan ja hetken kuluttua kirkas vesi on muuttunut ruosteen punaiseksi.

Lehmät liikenteessä

Opas ei todellakaan liioitellut kertoessaan liikenteen sekavuudesta. Nopeusrajoituksia tai kummempia liikennemerkkejä ei Goalla ole. Epäilenpä ettei moisia löydy sen paremmin muualtakaan Intiasta… Yksikaistaisella tiellä saattavat kulkea samanaikaisesti niin bussit, kolmipyöräiset tuktuk-taksit,  farmarit, henkilöautot, polkupyörät, kulkukoirat kuin jalankulkijatkin. Kun joukkoon liittyvät vielä Intiassa pyhinä pidetyt lehmät (joita on paljon joka paikassa), on kunnon kaaos valmis. Pyhät lehmät saavat kulkea kaikessa rauhassa keskellä tietä kenenkään niitä hätyyttämättä. Tien ylittäminen jalkaisin saattaa kestää 10 minuuttia, kun kulkuneuvoa pukkaa toinen toisensa perään kummastakin suunnasta. Ensimmäisen kerran taksin etupenkillä istuessani puristin rystyset valkoisina penkin reunoja ja toivon selviäväni kyydistä hengissä. Liikenteen sekaisuus ja taksikuskien ajovauhti eivät näin länsimaalaisen järjestelmälliseen liikenteeseen tottuneen silmin vaikuta todellakaan hyvältä yhdistelmältä. Liikenneonnettomuuksilta ei tietenkään voi täysin välttyä, mutta paikallisille kuskeille täytyy kyllä antaa kunniamaininta loistavasta liikenteessä kikkailusta. Taksi ajaa tuhatta ja sataa kapeata hiekkatietä. Välillä tulee vastaan toinen auto, lehmä tai koira, mutta ilmiömäinen väistämistaito tuntuu todellakin olevan täkäläisillä kuskeilla veressä…

Kokonaisuutena Intia on hieno kokemus vaikken muuta tällä reissulla ehtinytkään nähdä kun Goan. Kotiin ostettavaa täällä on aivan älyttömästi ja lisäksi halvat korut ovat lumonneet minut aivan täysin. Seuraavan kerran mukaan on siis otettava tyhjä extralaukku tuliaisia ja muita matkamuistoja varten. Intia tarjoaa niin paljon erilaista nähtävää ja koettavaa, että seuraavaan reissuun varaan kyllä ainakin kuukauden ja kiertelen junalla maakunnasta toiseen. Paikallisella junalla ympäri tämän suuren maan matkaaminen on varmasti kokemus sekin…

Teksti: Eeva Somersola
Kuvat: Kari Lundell, Eeva Somersola


Käyttöehdot | Mediakortti | Ohje | Info
_________________________________________________________________________

© Viber Magazine™ 2004. All rights reserved.
Graphics by: © Dandont.com
Powered by: © S'Vibe