|
Goa on länsimaalaisten turistien suosima lomakohde. Jos kaipaat
uusia kokemuksia ja elämyksiä, on tämä entinen Portugalin siirtomaa
täydellinen valinta. Goalla kohtaavat huumaava intialainen eksotiikka
ja itämaisten elämäntapojen yksinkertaisuus. Lyhyttä
välilaskua lukuun ottamatta takana on lähes kymmenen tunnin lentomatka
Helsingistä Goaan. Etelä-Goan lentokentältä Pohjois-Goan
Calanguten kylään on bussilla matkaa vielä puolitoista tuntia. Sitten
pääsen suihkuun ja vaihtamaan vaatteet...oi autuutta. Lämpötilan
vaihdos Helsingin 2°C:sta Lounais-Intian 32°C:een on nimittäin
melkoinen muutos vaikka tilanteeseen onkin varauduttu vaihtamalla jo
lentokoneessa villapaita T-paitaan. Opas
varustaa meidät vesipulloilla heti turistibussin liikkeelle lähdettyä
ja varoittaa vaanivasta nestehukasta. Tämän torjumiseksi vesipulloa
tulee kantaa mukana koko ajan. Intiassa on vasta aamuvarhainen, mutta
meidän suomalaisten sisäinen kello näyttää aamukolmea jouluaattona.
Olemme valvoneet melkein kokonaisen vuorokauden. Lentokoneessa unta ei
saanut tilan puutteen vuoksi ja bussimatkalla Goan kuoppaiset tiet
pitävät tuskin edes penkillä. Tästä siis alkaa loputtomien elämysten
keräily…
Silmät ristissä koitan seurata bussin ikkunasta
ohi kiitävää maisemaa ja sisäistää oppaan särisevään mikrofoniin
laukomia ohjeita. Matka tuntuu loputtoman pitkältä, mutta viimein
olemme perillä hotellilla. Äkkiä huoneeseen suihkuun ja
nukkumaan. Suihkun toimintaan saattaminen on itsessään jo elämys.
Vesi ei puske paineella suihkusuuttimesta ja lämmin vesi on vain
unelma. Kylmän suihkun jälkeen olen kuitenkin jo niin väsynyt, ettei
sängyn kova ja muhkurainen patja tai litteän epämiellyttävä tyyny estä
untani millään tavalla. Maassa maan tavalla Iltapäivällä
matkatoimiston tervetuliaistilaisuudessa meitä ”valaistaan” kaikista
eri kulttuurielämyksistä, joihin tulemme vääjäämättä lomamme aikana
törmäämään. Samalla selviää kylmän suihkun salaisuus: vessassa suihkun
vieressä on katkaisija, joka napsautetaan päälle ja generaattori
lämmittää veden käyttöä varten. Opas varoittaa myös jatkuvista koko
kaupungin laajuisista sähkökatkoksista ja kehoittaa kantamaan
taskulamppua mukana aina pimeän tultua. Energian kulutus kun on tässä
yli miljardin ihmisen maassa valtava. Varsinkin nyt joulun ja uuden
vuoden aikaan sähkökatkoksia on odotettavissa normaaliakin enemmän koko
Intiassa koristavien jouluvalojen ansiosta. Opas varoittaa myös
paikallisesta liikenteestä, joka on kaikkea muuta kuin looginen näin
länsimaalaisen silmin. Yksinään liikenteen vasemmanpuolisuus on jo
tarpeeksi hämmentävää, mutta kun siihen lisätään kaikki muut
liikennettä vaikeuttavat elementit, on hermoja raastava paketti valmis.
Jatkuva huumaava autotorvien tööttäily saa ihmisen hermoraunioksi.
Intiassa autolla töötätään jos halutaan ohittaa edellä ajava
kulkuneuvo, ajetaan oman kotitalon, kotitemppelin, sukulaisen
riisiviljelmän, kaverin tai työnantajan talon ohi. Jos ei mikään edellä
mainituista olosuhteista kuitenkaan käy toteen ja tööttisormea
kolottaa, voidaan torvea soittaa ihan vaan tavan vuoksikin. Pääasia on,
että torvet soivat jatkuvasti ja kaikkialla. Opas muistuttaa myös
taksien veloittamista taksoista jotka on sovittava aina ennen
taksiin astumista. Jos hintaa ei sovita etukäteen, voi kuski vaatia
takseille tyypillisen mitättömän korvauksen sijaan lyhyestäkin matkasta
Suomen hintatasoon verrattavan summan. Jos ei siis halua jäädä puoleksi
tunniksi taksimatkan päätteeksi neuvottelemaan hinnasta, on syytä
muistaa sopia summa ennen pirssiin istahtamista... Menu ála India Tietoa
tulee kerralla niin paljon, että katson parhaaksi vain kuunnella oppaan
esityksen kohteliaasti loppuun ja lähteä sitten itse tutkimaan asioiden
laitaa. Intialaisesta ruuasta pääsen nauttimaan heti
tervetuliaistilaisuuden jälkeen läheisessä ravintolassa. Ruoka-annosten
nimet eivät sano mitään, joten päätän kaikkiruokaisena laittaa silmät
kiinni ja sormen summamutikassa johonkin kohtaan eteeni kiikutettua
ruokalistaa. Alkupalaksi saan kirkkaan, intialaisille tyypillisellä
tikka masala -mausteella maustetun, vihanneskeiton ja jonkinlaisia
pieniä, mausta päätellen kalasta valmistettuja, litteitä pullia jotka
on todennäköisesti paistettu korppujauhon tapaisessa. Kyytipojaksi
kyseisille littapullille saan voimakkaan makuista löysähköä paputahnaa.
Maukasta! Pääruoka koostuu friteeratusta tofusta, erilailla
valmistetuista vihanneksista ja tilaamastani valkosipuliriisistä. Riisi
kuuluu jokaisen intialaisen päivittäiseen ruokavalioon. Se on halpaa,
jopa paikallisen hintapolitiikan mukaan ja teidenvarsia hallitsevatkin
suuret riisiviljelmät menitpä sitten melkein minne tahansa. Paikallinen
leipä ”naan” kuuluu erottomasti intialaiseen ruokakulttuuriin,
joten tilaan palanpainikkeeksi myös valkosipulilla ja juustolla
höystetyn naanin. Leipä tuodaan pienessä korissa kangaslautasliinan
päälle aseteltuna. Suomen rieskaa ulkonäöltään muistuttava naan maistuu
taivaalliselta sekin. Jälkiruoaksi tilaan kaksi palloa vaniljajäätelöä.
Ruokajuomana toimii litra vettä ja 0,6 litran pullo paikallista
Kingfisher olutta. Lieneekö tämä Goan oma olut saanut nimensä kingfish
kalasta jota Goalla syödään paljon. Viimein maha hyvää ruokaa
pullollaan tilaan laskun. En tiedä mitä odottaa vaikka tiedänkin
hintojen olevan minimaaliset Suomen hintatasoon verrattuna. Lopulta
äärettömän ystävällinen ja aurinkoinen tarjoilija tuo laskun, joka on
vajaat 400 rupiaa (vajaat 8 euroa)! Jee, täällähän tuntee itsensä TOSI
rikkaaksi, kun hintataso on näin alhainen. Ei silti kyllä käy kateeksi
täkäläistä väestöä. Esim. tietyöläisen 8 tunnin päiväpalkka on naisilla
75 rupiaa ja miehillä 100 rupiaa. Ja kyseiset tienrakennukset ja muut
tietyöt tehdään kaikki ruumiillisen voiman turvin, koska kaivinkoneita
tai muita työkoneita ei ole. Kuopat kaivetaan maahan käsin, tiilet ja
painavat katukivet nostetaan hauisvoimin… Ja HUOM! nyt puhutaan Goasta
joka on Intian rikkain maakunta. Rupia-rallia markkinoilla Seuraavana
päivänä käyn katsastamassa läheisen kaupungin, Mapusan, kuutena
viikonpäivänä toteutettavat markkinat. Markkina-alue on laaja ja
vieriviereen ”pykättyjen” kojujen myyjät koittavat kilvan houkutella
ihmisiä omien myyntiartikkeleidensa äärelle. Suurella osalla myyjistä
on tyttö tai kaksi apunaan. Nämä lapset juoksentelevat taukoamatta
turistien joukossa ja penäävät näitä peräänantamattomasti katsomaan
omaa kojuaan. Markkinoilta löytää mitä tahansa tuoreesta kalasta ja
hedelmistä elektroniikkaan. Myös arvostettu, perheyrityksenä toimiva,
räätäliliike yli 3000 kangasvaihtoehtonsa kanssa sijaitsee tällä
markkina-alueella. Kyseinen räätäli on tunnettu ja pidetty niin
paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Ajaudun itsekin sisään
liikkeeseen tutkimaan kangasvaihtoehtoja ja päätän teettää itselleni
samalla paidan. Värin valitseminen osoittautuu ennalta-arvaamattoman
vaikeaksi laajan väri- ja materiaalivaihtoehtojen seasta. Päädyn syvän
turkoosiin raakasilkkiin. Hihaton paita valitsemastani kankaasta maksaa
600 rupiaa. Räätäli ottaa mitat ja sanoo paidan oleva sovitusvalmis
seuraavana päivänä. Kiitos! Huomenna tavataan.
Muutaman päivän
rantalöhöilyn jälkeen päätän ryhdistäytyä ja lähteä jälleen ihmisten
ilmoille harrastamaan naisille ominaista urheilulajia
-shoppailua. Suuntaan, viikoittain hippien kunniaksi järjestettäville
markkinoille, Anjunaan. 50-60 -luvulla hipit valtasivat Anjunan
ranta-alueen ja kokoontuivat sinne viettämään aikaa
hengenheimolaistensa kanssa. Juhlimisen jälkeen rahat olivat lopussa
mutta kotiin oli kuitenkin vietävä tältä ”kauppareissulta” joitain
tuliaisia. Kauppavaluuttaa oli kehitettävä lisää ja niinpä hipit
päätyivät kaupittelemaan omia vaatekappaleitaan ja kantamiaan korujaan
jokusen lantin toivossa. Nykyään kyseiset markkinat
koostuvat tavallisista torimyyjistä. Täten Anjunan hippimarkkinat
ovatkin täysin turisteille suunnatut ja kaupan ovat täsmälleen
samat tuotteet kuin Mapusassakin. Tämä kiireinen markkinahumu on
kuitenkin kokemisen arvoinen. Ja sitä paitsi hillittömän tinkimisen
tuloksena löytyy joka markkinoilta jotain mieluista. Itselleni ostin
mustat, ohuet puuvillahousut, joiden lahkeissa on kaunis käsinkirjailtu
ornamentti. Loistavaa! Näillä kelpaa pimeän tullen lähteä ravintolaan
syömään eikä tarvitse olla koko ajan hätistämässä hyttysiä paljaiden
säärten ympäriltä. Ennen käyttöä marketeilta ostetut tuotteet kannattaa
kuitenkin pestä, sillä ne ovat hyvin todennäköisesti punaisen, hienon
hiekan ’kyllästämät’. Hotellihuoneeseen päästyäni laitan housut kuumaan
pulveriveteen likoamaan ja hetken kuluttua kirkas vesi on muuttunut
ruosteen punaiseksi. Lehmät liikenteessä Opas ei
todellakaan liioitellut kertoessaan liikenteen sekavuudesta.
Nopeusrajoituksia tai kummempia liikennemerkkejä ei Goalla ole.
Epäilenpä ettei moisia löydy sen paremmin muualtakaan Intiasta…
Yksikaistaisella tiellä saattavat kulkea samanaikaisesti niin bussit,
kolmipyöräiset tuktuk-taksit, farmarit, henkilöautot,
polkupyörät, kulkukoirat kuin jalankulkijatkin. Kun joukkoon liittyvät
vielä Intiassa pyhinä pidetyt lehmät (joita on paljon joka paikassa),
on kunnon kaaos valmis. Pyhät lehmät saavat kulkea kaikessa rauhassa
keskellä tietä kenenkään niitä hätyyttämättä. Tien ylittäminen
jalkaisin saattaa kestää 10 minuuttia, kun kulkuneuvoa pukkaa toinen
toisensa perään kummastakin suunnasta. Ensimmäisen kerran taksin
etupenkillä istuessani puristin rystyset valkoisina penkin reunoja ja
toivon selviäväni kyydistä hengissä. Liikenteen sekaisuus ja
taksikuskien ajovauhti eivät näin länsimaalaisen järjestelmälliseen
liikenteeseen tottuneen silmin vaikuta todellakaan hyvältä
yhdistelmältä. Liikenneonnettomuuksilta ei tietenkään voi täysin
välttyä, mutta paikallisille kuskeille täytyy kyllä antaa
kunniamaininta loistavasta liikenteessä kikkailusta. Taksi ajaa tuhatta
ja sataa kapeata hiekkatietä. Välillä tulee vastaan toinen auto, lehmä
tai koira, mutta ilmiömäinen väistämistaito tuntuu todellakin olevan
täkäläisillä kuskeilla veressä…
Kokonaisuutena Intia on hieno
kokemus vaikken muuta tällä reissulla ehtinytkään nähdä kun Goan.
Kotiin ostettavaa täällä on aivan älyttömästi ja lisäksi halvat korut
ovat lumonneet minut aivan täysin. Seuraavan kerran mukaan on siis
otettava tyhjä extralaukku tuliaisia ja muita matkamuistoja varten.
Intia tarjoaa niin paljon erilaista nähtävää ja koettavaa, että
seuraavaan reissuun varaan kyllä ainakin kuukauden ja kiertelen junalla
maakunnasta toiseen. Paikallisella junalla ympäri tämän suuren maan
matkaaminen on varmasti kokemus sekin…
Teksti: Eeva Somersola Kuvat: Kari Lundell, Eeva Somersola |